Päivä 3

Nälkä.
Ihan järkyttävä.

Tuntuu että oon jo luhistunut kasaan, mutta kun menin istumaan niin huomasin mahani edelleen olevan siinä.
Kolmannen päivän jälkeen nälkä hiipuu, tiedän kokemuksesta.
Eli enää huomiseen!

Mun normaali rytmihän on syödä jotain ekaa kertaa vasta reilusti puolenpäivän jälkeen. Mutta nyt jostain syystä mun kroppa huutaa ruokaa.
Ei sillä, kaloreita on kertynyt kahtena ekana päivänä aivan liian vähänkin mutta näillä mennään nyt. Pitää saada startti.

Joku toki tulee kommentoimaan että säästöliekki sitä ja säästöliekki tätä ja paino ei tipu.
Mutta kysympä vaan, miten maailmassa on anorexiaa jos on joku kummallinen säästöliekki?
Miten nää pussi-ruoka-dietit toimii jos on säästöliekki?
Eikös vähät kalorit missä muodossa tahansa laihduta?
Eli jos syön nutrilettia (joka toki maksaa helvetisti) niin laihdun, mutta jos syön samanverran kaloreita (eli tosi vähän) salaatin ja raikan tmv.muodossa niin elimistöni menee säästöliekille enkä laihdu?
En ymmärrä en.

Ekan viikon jos kituuttaisin ja sit kun toivottavasti nään vaa'assa pienemmän lukeman niin syön ihan pikkuriikkisen enemmän..
Seuraan kaloreita kiloklubin avulla ja tarvittaessa punnitsen syömäni grammoina tai deseinä. Nyt mä en halua epäonnistua.
Nojoo, olenhan mä noin ennenkin sanonut. No mutta jos tää olisi se kerta kun onnistun??

Päätin jo itselleni palkinnon, sen The Suuren palkinnon.
Sitten joskus kaukaisuuteen, mutta sielä se odottaa.
Karvojen poisto ylähuulesta. Mulla kun tuo hormonihässäkkä ei toimi kovin hyvin niin olen saanut jonkinasteiset viikset tässä muutaman vuoden aikana :/
Välipalkintoja en suunnittele, koska joka hemmetin kerta mä olen sitten kuitenkin jättänyt itseni palkitsematta. Ja sit harmittaa enempi.
Jos jotain tulee vastaan tulosten myötä niin annan itselleni luvan sellaisen toteuttaa, mutta vain yksi sääntö.. Se ei saa olla syötävää.
En halua enää palkita itseäni ruoalla, vaan siihen pitää keksiä joku muu ratkaisu. En toki ole ollut jatkuvasti itseäni palkitsemassa ruoalla, mutta koska mun suhde ruokaan on aivan vääristynyt, koen että mun pitää päästä eroon siitä että ruoka herättää tunteita.
Äsh, huonosti ilmaistu.
Siis mun täytyy päästä siitä tavasta eroon että ruoka tuo mulle vain mielihyvää, se ei ole ravinto vaan se on mun ystävä niin hyvässä kuin pahassa.
Elän syödäkseni, en syö elääkseni.

-Norsu