Ja pikapäivitys..
Yritän ainakin olla pikainen. Kohta meinaan pitää lähteä 10km lenkille!!
Unohdin eilen kertoa tärkeimmän eli kasvishaaste on onnistunut nyt joka päivä!
Täytyy sanoa että kyllä olen ylpeä itestäni!
Vaikkei eilinen mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan niin eilenkin rehut oli kohdillaan.
Tai. Meni se eilinen oikeastaan paremmin kuin muut päivät, koska pallurat vihersi kaikki, paitsi energia-pallura joka kiukutteli vääränlaatuista rasvaa. Mutta muuten kaikki oli tasapainossa!
Eilinen meni läskiksi siinä mielessä että ensin en syönyt mitään.
Paitsi kahvia. Sit otin kunnon rehuannoksen (parsakaalia, kukkakaalia ja kurkkua, päälle voimakasta juustoa+salaatinkastiketta).
Ei mun ollut nälkä enää, mutta jotenkin päädyin pupeltamaan sitä saatanan keksintöä, leipää.
Söin ensin yhden. Sitten toisen. Sitten kolmannen. No oli niissä päällä ananasrenkaita, että sain niistä kasvissaldoa kasvatettua... Jos nyt jotain positiivista pitää etsiä.
Ja päälle vielä pari hapankorppua. Huoh.
En mä nyt näitä ihan peräkkäin syönyt mutta illan aikana kuitenkin. Täysin turhaa syömistä, ei nälkää eikä mitään tarvetta. Mutta kun mä vaan niin rakastan leipää. Vaikka mun pitäisi välttää niitä hiilareita.
En mä eilen niitä näpytellyt kiloklubiin, luulin että vituiksi meni koko päivä sitten, mutta tänään merkkaillessa huomasin että ihan hyvältä silti pallurat näytti. Ja kalorit oli tuhannen luokkaa.
Että sikäli päivä oli ihan ok.
Nyt kiireenvilkkaa tuonne sateiseen aamuun reippailemaan. Huih, kuinkahan mä jaksan :O
-Norsu
Kuinka kauan sulla menee 10km lenkissä? Mulle nimittäin tommonen lenkki olis jotain ihan käsittämätöntä, olisin varmaan koko päivän sillä reissulla.
VastaaPoistaJa mulla kans on ongelma tuo leipä... ja pasta.. ja kaikki hiilaripommit. Voi sitä leivän makua. Ja voita päällä niin on täydellistä :D Siksi edelleen sallin itselleni sen yhden herkkuleivän päivässä :)
Jos vaan pysyis siinä yhdessä leivässä :D Mä voisin elää sillä ja vaikka maha olisi kuinka täynnä niin aina yksi leipä mahtuu :D
VastaaPoistaMä kävelen ton matkan about 2tuntia. Viime viikolla meni 2h20min mutta tällä viikolla ekat 5km taittui vähän alle tunnissa, toinen 5km vähän yli tunnin. Mä paahdan sen ekat viisi kilometriä hullunlailla (nojoo, hoikat ja hyväkuntoset menee aina ohi :D ) ja sit toinen 5km mä löntystelen ja "fiilistelen" ;)